ONNEN AUKUSTI VH-57992

OIKEA NIMI Onnen Aukusti ROTU JA SKP suomenhevonen, ori
KUTSUMANIMI Aku SYNTYNYT 05.01.2009, (ikä)
SÄKÄKORKEUS 157cm KASVATTAJA Onnen Suomenhevoset
OMISTAJA goosnone, Las Vegas KOULUTUS ko vaativa a
PAINOTUS koulupainotus SAAVUTUKSET 1x irtoSERT, KRJ-valmis



Akua ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa kiltiksi, luotettavaksi ja pomminvarmaksi lastenratsuksi, vaikkei se toisaalta kovin vaikea ja ilkeä hevonenkaan ole.

Hoitaessa Aku ei osaa seistä hetkeäkään paikoillaan. Se vaeltaa eestaas, kuopii maata ja heiluttaa päätään. Harjata saa joka puolelta, joskin päästään vähän herkkä. Kaviot nostaa yleensä heti, etujalat varsinkin nousevat melkein itsekseen. Takajalkojen kanssa saattaa potkia. Satulan laitosta ei pidä, vaan yrittää karata mahdollisimman kauas. Vyötä kiristäessä pullistaa vatsansa uskomattomiin sfääreihin. Ei pidä suitsista, kuolainten kanssa joutuu taistelemaan melkoisesti (ei avaa suutaan, riipii päätään joka suuntaan).

Ratsastaessa Aku on ERITTÄIN herkkä. Ohjastuntuman pitää olla todella tasainen tai alkaa nyppimään päätään. Reagoi myös istunta- ja pohjeapuihin lähes välittömästi. Raippa on Akulla melko tarpeeton. Kouluratsuna Aku näyttää parhaat puolensa. Se taipuu hienosti ja kulkee hienossa tahdissa. Etuja myös herkkyys. Tosin hermostuu todella helposti, jos joku ei mene Akun mielen mukaan. Esteille Aku tarvitsee osaavan ratsastajan, sillä pahana tapana on väistää este, jos ratsastajalla ei ole avut hyvin tuntumalla. Kisoissa parhaimmillaan. Jos kotona joku asia menee huonosti, tuntuu tietävän, että nyt on tosi kyseessa ja menee nätisti. Upea kilparatsu.

Muiden hevosten seurassa Aku on melko pomotteleva.Pelottavan jyhkeällä olemuksellaan se saa monet ruotuun, mutta jotkut yksilöt leikkivät hengellään ja nousevat Akua vastaan. Silloin Aku tilanteesta riippuen joko pistää ryssijän ruotuun tai alistuu pomoilustaan huolimatta.




☆ Sukutaulu ja jälkikasvu

Onnen Aukusti Aavan Karolus Korennon Kasvoton Suhinan Askeltaja
Selman Kasvattityttö
Haperon Ronja AV Ajos
Tuohimäen Ruiskaunokki
Haavelaakson Legenda Hämypuron Tuulipoika Metsäpuron Pippuri
Kottaraisen Kaunis Muisto Lapista
Wadelman Kuvitelma Nerian Komu
EL Valottaren Ainoa

o. Etulinjan Merirosvoradio   ( emä Viehättävän Aino )




☆ Kilpakalenteri

40 KRJ sijoitusta / 06 voittoa

23.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 04/40

13.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 03/30
10.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 07/50

06.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 04/40
06.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 05/40

05.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 03/40
04.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 02/40

03.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 04/40
02.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 01/32

01.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 05/20
01.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 02/40

01.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 05/100
02.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 10/100

28.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 07/100
27.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 04/40

03.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 07/50
05.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 07/50

07.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 03/50
26.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- he A -- 07/50

04.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- he B -- 05/35
04.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 05/35

29.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 03/30
30.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 04/30

27.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 05/49
27.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 03/50

30.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 03/31
28.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 01/30

29.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 05/30
01.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 03/30

29.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 04/50
30.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 03/50

03.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 01/25
01.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A  -- 04/27

07.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 01/30
30.04.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 05/50

10.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 01/47
11.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 05/28

12.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va A -- 03/28
02.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 05/100

15.05.2009 -- kutsu -- KRJ -- va B -- 01/43




☆ Päiväkirja ja valmennukset

10.04 valmennus - koulu vaativa a - Sanni K.
Noniin, viimeinen valmennus tämän ratsukon kanssa. Odotin viimekertaisen jälkeen näkeväni taas hallitun suorituksen, mutta alku oli kaukana siitä. Aku teutaroi joka ilmansuuntaan ja oli selvästi tyytymätön oloonsa. Jouduimme tekemään jonkin aikaa töitä, ennen kuin se rauhoittui ja alkoi keskittyä. Aloitimme taas kokoamisilla ja lisäyksillä. Nyt Aku tuntui olevan jo kunnossa, siirtymiset kootusta lisättyyn laukkaan sujuivat kuin vanhalta konkarilta. Tämän valmennuksen varsinainen aihe kuitenkin on puolipiruetti. Aku hangoitteli ensin vastaan, eli vieläkin saisi olla tarkempi selkeiden apujen kanssa. Lopulta saimme puolipiruetin onnistumaan, siihen oli hyvä lopettaa. Jään vielä taholleni seuraamaan Akun kisauraa, varmasti!

05.04 valmennus - koulu vaativa b - Sanni K.
Aku näyttää jo oikealta kouluratsulta, mahtavaa! Aloitimme melko helpoilla asioilla, askeleiden kokoamisella ja lisäyksillä. Aku pysyi rauhallisena, ja sai laukassakin aikaiseksi hallitun, rauhallisen lisäyksen. Välillä Akua kuitenkin hermostutti kunnon tarkkuuden vaatiminen, mutta sait sen helposti taas kasattua. Avo- ja sulkutaivutukset onnistuivat teiltä kuin vettä vain, samoin etu- ja takaosakäännökset. Mahtava parannus viime valmennuksesta! Laukanvaihdot askeleessa tuottavat vielä hieman vaikeuksia, mutta harjoitus tekee mestarin. Yleisesti ottaen erittäin kehittynyt ratsukko.

29.03 valmennus - koulu helppo a - cookie.
Saavuit Akun kanssa maneesiimme, ja ori pärskähteli ja steppaili innostuneena. Alkuverryttely tapahtui kevyessä ravissa ja monien, erilaisten ympyröiden avulla. Aku tuntui melko jäykältä, joten ensialkuun otimme paljon taivutteluja. Muutaman kerran sait ottaa avut vähän voimakkaammin läpi, jotta herra vastasi pyyntöihisi kunnolla. Kumpaankin suuntaan verryteltyämme jatkoimme tuntia avo-ja sulkutaivutusten merkeissä. Toinen pitkäsivu tultiin ensin avotaivutusta, jonka jälkeen siirryimme raviin ja tulimme sulkutaivutuksen. Aku alkoi vertymään ja vastasi apuihisi aika mukavasti. Avotaivutus jatkui ravissa ja sulkutaivutuksen tilalle tuli lisätty ravi. Ensimmäisissä lisäyksissä jouduit naputtelemaan raipalla pohkeen taakse, mutta asiaa hiukan työstettyänne esitti ori todella hyviä lisäyksiä. Vaihdettuamme suuntaa ja tehtyämme toiseenkin suuntaan avoja,sulkuja ja lisäyksiä otimme laukkaa mukaan. Laukkasimme kenttää ympäri niin, että toinen pitkäsivu koottiin laukkaa ja toinen lisättiin. Aku totteli nätisti ja laukka-osuuskin sujui ongelmitta. Lopputunnista ravailimme rentoa kevyttä ravia, ja ori polki hyvin alleen ja liikkui kauniissa muodossa. Yhteistyönne oli sujuvaa, ja menestytte varmasti kouluradoilla!

27.03 valmennus - koulu helppo a - Diamonte
Komea ori saapui maneesin, hirnahti uhoavasti ja steppasi hieman kärsimättömästi. Ajattelin, että tätä on mielenkiintoista katsoa, mutta olin väärässä. Ori meni hetken kuluttua aivan samalla tavalla kuin muutkin koulukoneet; peräänannossa ja kaikkea mahdollista. Toisaalta oma istuntasi oli kantapäiden osalta melko kamala. Kantapääsi nimittäin törröttivät aivan pystyyn. Huomautin asiasta, mutta Aku ehti ensin. Se alkoi kiihdyttämään tahtiaan, ja alkoi askeltamaan hyvin kiireisesti. Aloit istumaan rauhallisemminkin kun kantapääsi osoittivat maahan, ja Aku näytti tyytyväiseltä. Se taipui kauniimmin, ja teki muutenkin kaikki kaarevat urat hyvin helposti. Tämänpäivän aikana olisi tarkoitus hieman mennä keskiravia, laukanvaihtoja ja takaosankäännöksiä. Aluksi harjoittelimme ravissa askeleen muunnoksia. Sen pidentäminen ei ollut ongelma, ja sanoinkin, että te saisitte hyvät pisteet keskiravin kohdalta kouluohjelmasta. Kokoaminen sen sijaan ei meinannut sujua lainkaan. Aku vaan kaahasi, puri kuolainta ja heitti perääkin. Olit vihainen, pidätit ahkerasti ja lopulta sait tulosta aikaan jopa hyvin pienillä avuilla. Hieman siinä väännettyämme ravia aloit ottamaan laukannostoja. Laukkaamisesta ei ole pahaa sanottavaa, Aku meni hyvin ne ja takaosa työskentely mainiosti. Laukanvaihdot olivat aluksi vain ravin kautta tulleita lipsahduksia, mutta myöhemmin nekin alkoivat mennä hyvin. Suoraan laukasta ja lainkaan kompuroimatta, bravo! Hiljensit käyntiin ja kokeilit muutamia takaosankäännöksiä. Aku niissä meinasi liikkua, mutta ahkeralla yrittämisellä sekin vaiva lähti. Hyvä tunti, sanoisin!

26.03 valmennus - koulu helppo b - Sanni K.
Aku liikkui heti alusta alkaen ryhdikkäänä ja muodossa, kuunnellen apujasi tarkkana. Muutaman kerran unohdit ratsastaa Akua eteen päin ja sen seurauksena Aku seilaili omia teitään. Korjasti kuitenkin asian aina heti huomatessasi orin seilailevan omia teitään. Ravissa ja laukassa työskentelitte mainiosti ja Akukin rentoutui loppuun päin. Vaikka Aku oli rento, siitä huolimatta orista tuli ilmi tämän jäntevyys. Missään kohdassa Aku ei jäänyt laiskaksi tai tahmeaksi, vaan eteni koko ajan reippaasti kuunnellen apujasi. Väistöissä oli hieman purtavaa, vaikka ori kuuntelikin apujasi. Teitte hyvää ja tarkkaa työtä.

22.03 valmennus - koulu helppo b - Roy
Aku liikkui heti alusta alkaen ryhdikkäänä ja muodossa, kuunnellen apujasi tarkkana. Muutaman kerran unohdit ratsastaa Akua eteen päin ja sen seurauksena Aku seilaili omia teitään. Korjasti kuitenkin asian aina heti huomatessasi orin seilailevan omia teitään. Ravissa ja laukassa työskentelitte mainiosti ja Akukin rentoutui loppuun päin. Vaikka Aku oli rento, siitä huolimatta orista tuli ilmi tämän jäntevyys. Missään kohdassa Aku ei jäänyt laiskaksi tai tahmeaksi, vaan eteni koko ajan reippaasti kuunnellen apujasi. Väistöissä oli hieman purtavaa, vaikka ori kuuntelikin apujasi. Teitte hyvää ja tarkkaa työtä.

07.02 valmennus - koulu helppo c - Sanni K.
Noniin, nyt ei enää oltu niin hermostuneita hyppypomppuhevosia. Kun heti alussa aloit työstämään sitä, Aku kuunteli koko tunnin ajan hienosti. Nyt pystyttiin työskentelemään enemmän, ja näin Akusta paljon parempia puolia. Orin askellus on erittäin vaivatonta ja eteenpäinpyrkivää. Lähinnä kerrattiin vanhoja asioita, ratsastusradan teitä ja sen sellaista, ja ne menivät hyvin. Ensi kerralla voimme kokeilla jo vaativampia asioita!

05.02 valmennus - koulu helppo c - Sanni K.
Aku oli aluksi hieman jännittynyt uudesta tilanteesta. Sitä selkeästi häiritsi kentän keskellä rääkyvä täti-ihminen. Sait sen kuitenkin pidettyä hyvin kuulolla. Jännittyneisyys häiritsi liikkeiden rentoutta, ja orin askeleet olivat töksähteleviä ja kiireisiä. Lopputuntia kohden mentäessä mukaan tuli kuitenkin myös rentoutta ja tyytyväisiä pärskähdyksiä. Aku taipui hienosti, ja siirtymiset olivat hyviä. Uskon, että Akusta kuoriutuu vielä mahtava kouluhevonen kokemuksen myötä!

ULKOASUN © SUSANNA K. 2009 www   / /   TÄMÄ ON VIRTUAALIHEVONEN